Siitä on jo kauan aikaa, kun luin 112 - Vihaan itseäni. En ole kuitenkaan saanut kirjaa pois mielestäni, joten pakkohan siitä on kirjoitettava.
112 - Vihaan itseäni kertoo 15-vuotiaasta Lillistä ( nimeä en muistanut, niin piti googlettaa), jonka täydellisyyden tavoittelu johtaa anoreksiaan. Lillin elämä ei muutenkaan ole hohdokasta. Äidin väliinpitämättömyys ja jatkuva kiire, sekä isän oluttölkkien piilottelu tekevät Lillin perhe-elämästä yhä kamalampaa. Ainut Lillin elämän valopilkku on hänen isosiskonsa. Isosiskon tuki ja ihanuus eivät kuitenkaan estä Lillin nälkälakkoa, jota hän päivä päivältä kiristää, oksentelua, jota hän yhä enemmän lisää, eikä juoksulenkkejä, joilla hän käy jopa yöllä. Tilanne äityy lopulta niin pahaksi, että Lillin henki on vaarassa.
Jonkun mielestä kirja saattaisi olla masentava, mutta minä pidin siitä. On ilahduttavaa lukea kirjaa, jonka teksti on niin todentuntuista, että tuntuu, että kirjailija olisi itse kokenut kaiken, mistä on kirjoittanut. Toivon kuitenkin, että näin ei ole, sillä 112 - Vihaan itseäni ei ole mitään kevyttä iltalukemista, jota voi lukea pikkulapsille iltasaduksi, vaan päinvastoin. Kirja kertoo kaunistelematta anoreksian ja perheongelmien kauheuksista, joita ei toivoisi kenellekkään.
Loppujen lopuksi on todettava, että kirja on onnistunut mielestäni juonen sekä tekstin kannalta. Suosittelen!
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina; tuli sitten risuja tai ruusuja!