Translate

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Akira Toriyama - Dragon Ball (42 osaa)

My fabulous Dragon Ball - collection.

Dragon Ball oli ensimmäinen mangasarja, jota rupesin kunnolla lukemaan. Siitä tuli samalla lempisarjakuvani.

Dragon Ball on poikamanga, jonka päähahmo on äärimmäisen vahva sekä puhdassydämminen orpolapsi Son Goku (Goku on etunimi japanilaisista syistä). Eräänä päivänä, kun Goku tulee kalastamasta, hän törmää Bulma-nimisen tyttöön. Ensiksi Bulmaa epäilyttää Gokun käytös (sekä koko olemus), mutta huomattuaan, että Gokulla on yksi seitsemästä lohikäärmekuulasta ja tajuttuaan Gokun olevan vahva (jopa ihmiseksi), hän pyytää Gokua mukaan etsimään lohikäärmekuulia. Tästä manga saa alkunsa ja jatkaa tarinaansa aina avaruuteen asti.

Lohikäärmekuulat (kutsutaan myös nimellä Dragon Ball) ovat suuressa osassa tätä mangaa. Nimittäin, jos onnistuu keräämään kaikki seitsemän kuulaa, ilmestyy Shenlong-niminen lohikäärme, jolta saa toivoa yhden toiveen. Sen jälkeen kuulat katoavat ja ovat toimintakyvyttömiä vuoden ajan.

DB on humoristinen, hyvin koukuttava sekä äärimmäisen härski mangasarja. Tarinan edetessä Toriyama esittelee monia erilaisia hahmoja pervosta 300-vuotiaasta taistelulajienmestarista aina Jumalaan asti (Huom. hahmon nimi on tosiaan Jumala). DB:n piirrosjälki on siistiä ja selkeää yksityiskohtia myöten. DB:n juoni on myös sujuva ja nopeatempoinen (anime on sitten asia erikseen). Myös Toriyaman idea vahvasta apinahäntäisestä pojasta on mahtava ja uniikki.

Muutama miinuspiste mangasta kuitenkin löytyy. Yksi on se, että lähes jokainen hahmo on mangassa pelkästään juonen takia. Toinen on se, että manga tosiaan loppuu seinään, mitä Toriyamakin pahoittelee.

Itse pidän Dragon Ballista suunnattomasti ja suosittelen kaikille, jotka kestävät mautonta läppää (sitä on sit paljon) ja nauttivat mm. toimintaelokuvista, joissa ei turhia rakkaudenosoituksia ole.
Dragon Ball on siis taistelumangaa parhaimmillaan.
4½/5

Jos innostuit heti, animea löytyy mm. Animefreak-nimiseltä sivustolta. Mangaa voi lukea Kissmanga-nimiseltä sivustolta, itse kuitenkin suosittelen ihan tavallista pokkaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina; tuli sitten risuja tai ruusuja!