Translate

perjantai 30. lokakuuta 2015

James Dashner - Labyrintti


Moro! Taas on mennyt aikaa viime postauksesta. Nyt on kuitenkin luettu taas yksi "New York Timesin bestseller".

Vuonna 2014 filmatisoitu Labyrintti (The Maze Runner) alkaa hissistä, kun kirjan päähenkilö, Thomas, herää muistinsa menettäneenä. Ainut asia, minkä hän muistaa, on hänen nimensä. Hissi nousee aina Aukiolle asti, mikä on täynnä poikia. Poikia on tullut Aukiolle jokainen kuukausi yksi kahden vuoden ajan. He ovat yrittäneet koko tuon ajan selvittää Aukiota ympäröivän valtavan ja salaperäisen Labyrintin.
Thomas tuntee vetoa Labyrinttiin ja pääseekin tutkimaan sitä joutuen moneen kertaan vaaran.
Kaikki on kuitenkin uhrattava ulospääsyn takia.

Kirjan päähenkilö, Thomas, on tyypillinen sankari, joka tulee ja pelastaa hätää kärsivät. Hän on hahmona, mmmm, normaali? Sillä tavalla häntä voisi kuvailla. Häneen ei sinänsä voi samaistua, mutten toisaalta vihannutkaan häntä.
Newtistä taas pidin tavattomasti. Mielestäni hän on ihana isovelihahmo Thomasille. Toinen hahmo, josta pidin, on Chuck. Lähes rasittavasta hahmosta kuoriutuu epäitsekäs sankari. Kyllähän sellaista on rakastettava.

Labyrintti oli mielyttävä lukukokemus. Kun kirja vain pääsee kunnolla käyntiin, lukemista on lähes mahdotonta lopettaa. Kirjan ensimmäiset sata sivua ovatkin tavattoman pitkäveteistä miljöönkuvailua. Se on kuitenkin kirjan kannalta lähes välttämätöntä, sillä alun luettua pysyy kirjassa kärryillä ja juonesta saa kunnolla otteen.
Suosittelen!
4/5

4 kommenttia:

  1. Pidin tästä kirjasta paljon! Rakastan muutenkin dystopiaa aiheena. En kokenut tätä kirjaa lukiessa yhtään tylsää hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin olen täysin hullaantunut dystopiaan fantasian rinnalla. Toivottavasti löydän tuon kirjan jatko-osan jostakin. :D

      Poista
  2. Olen lukenut tämän kirjan ja nähnyt leffankin. Jatko odottaa lukemista lukupinossani. Pidin tarinasta.

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina; tuli sitten risuja tai ruusuja!