Translate

lauantai 30. tammikuuta 2016

Leena Lander - Tummien perhosten koti


Taas piti lukea koulua varten joku kirja ja tällä kertaa valitsin Tummien perhosten kodin.

Kirjan päähenkilön, Juhanin, lemmikkikoira on kuollut, ja tälle pidetään hautajaisia. Hautajaiset muuttavat vanhempien väliseksi riidaksi perheen isän pitäessä, jopa uhkaavaa, hautajaispuhetta. Äiti ottaa uhkailut tosissaan ja yrittää hukuttaa Juhanin pikkuveljen, ajatellen sen olevan lapsen kannalta parempi vaihtoehto, kuin elää alkoholisoituneen ja väkivaltaisen isän kanssa. Viranomaiset saavat selville tästä heitteillejätöstä, ja he ottavat lapset huostaan.
Veljekset joutuvat toisistaan eroon, ja monen sijaiskodin jälkeen Juhani joutuu Saareen. Saari on poikakoti, jossa pahamaineisista pojista pyritään koulimaan mallikkaita kansalaisia.
Saaressa eläminen ei kuitenkaan ole helppoa. Poikakodin johtaja vannoo selkäsaunaa, jos ei noudata Saaren tiukkoja säädöksiä. Ja johtajan vaimo ja monet tyttäret vain sekoittavat pakkaa tehden Juhanin elämän Saaressa aina vain vaikeammaksi.

Tummien perhosten koti on erittäin jännästi rakennettu kirja. En todellakaan ole lukenut mitään vastaavaa, mikä näkyy tönköstä kuvaukstani *hysteeristä naurua*.
Kirja ei rakennu samalla tavalla, kuin aikaisemmat kirjat joita olen lukenut. Suoraviivaisen juonen sijasta, kirjan juoni poukkoilee jatkuvasti paikasta A paikkaan B, ja toisinpäin. Sain olla jatkuvasti varuillani, kirjan päähenkilön tavoin, mahdollisista juonenkäänteistä tai tärkeistä yksityiskohdista. Enkä voinut välttyä tiettyjen kohtien uudelleenlukemiselta. Samanlaista päänvaivaa minulle tuottaa runous. Minun on pakko lukea mikä tahansa runo vähintään kolme kertaa, että tajuan, mitä kirjoittaja on ajanut takaa. Pitäisi varmaan treenata molempia: rivienvälistä ja runojen lukemista. Noloa...

Vaikka kirja nyt sattuikin olemaan minulle vaikea, se oli tavattoman koukuttava ja taitavasti kirjoitettu. Pidin siitä kovasti, kaiken sen sodan keskellä. Loppu oli mielestäni hieman kömpelö, mutta sekin on lukijasta kiinni.
Suosittelen! 4½/5

torstai 21. tammikuuta 2016

James Dashner - Poltettu maa

Ja kirjan lukemiseen ei sit menny viikkoo...

Moro taas ja hyvää uutta vuotta! Joulu sekä uusivuosi menivät aikalailla Zeldaa ja Skyrimiä pelatessa enkä erikoisemmin jaksanut tarttua yhteenkään kirjaan. Lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja sain kuin sainkin luettua Maze Runnerin toisen osan, Poltettu maa (The Scorch Trials).

Huom! Taas jälleen: saattaa sisältää juonipaljastuksia!!!

Mace Runnerin toisessa osassa Thomas ja muut "Aukiolaiset" ovat paenneet Labyrintistä. Tyypillisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa, mutta pian käykin ilmi, että Labyrintti olikin vain alkusoittoa. Se olikin yksi osa suurempaa koetta.
Thomasille ja tämän ystäville käy ilmi, että heihin on istutettu vaarallinen tauti, Roihu. Toisessa kokeessa Aukiolaiset joutuvat etsimään sairauteen lääkettä. Tehtävä ei kuitenkaan ole näin helppo. Päästäkseen lääkkeen luo heidän on selvittävä vaarallisesta Poltetusta maasta, joka kätkee sisälleen monia yllätyksiä sekä salaisuuksia.

Poltettu maa oli ihan kiva lukuelämys. Se ei mielestäni ollut yhtä hyvä kuten edeltäjänsä, Labyrintti, mutta harvemmin toinen osa on ensimmäistä parempi, tai edes yhtä hyvä.
En tiedä olenko antanut tarpeeksi hyvin selville ristiriitaisia tunteitani kirjan hahmoja kohtaan. Thomas tosiaan on kunnon heppu, jonka kuka tahansa haluaisi kaveriksi. Hän on kuitenkin ällöttävän täydellinen. Aina auttamassa muita ja pelastamassa henkiä kunnon supersankarin tavoin. Thomasin ylenpalttinen inhimillisyys sekä nokkeluus tekevät hahmosta vieläkin rasittavamman. 
Olen varmaan lukenut liian monta kirjaa, joista löytyy tälläinen heppu, jotenka olen lopen kyllästynyt Thomaseihin. 
Täydellisyys ei päde vain Thomasiin, vaan aikalailla kaikkiin kirjan hahmoihin. Hahmojen sarkastisuus on ainut asia, joka tekee hahmot edes siedettäviksi. Ja sekin on suurimmaksi osaksi tavattoman tönkköä.

Hahmoista huolimatta kirja on hyvä kokonaisuus. Yllättävät juonenkäänteet saavat lukijan vaihtamaan puolta moneen otteeseen, mikä saa lukemaan kirjan loppuun. "Ei kai se vaan tappanut sitä?!" "Roaaar, miksei se tappanut sitä!?" Aikalailla noin.
Suosittelen.
4/5

Olen kirjoittanut myös sarjan ensimmäisestä osasta, Labyrintti.