Summer Bucket - listaani kuuluu tänä kesänä Tulen ja jään laulun lukeminen kokonaan, tai no siihen asti kuin sarjan osia on suomennettu. Ja viimeinkin sain luettua Kuninkaiden koitoksen.
Kuninkaiden koitos on jatkoa lempikirjalleni, Valtaistuinpelille. Seitsemän kuningaskunnan valta on siirtynyt kuningas Robertin pojalle Joffrey Baratheonille. Monet vaikutusvaltaiset henkilöt käyttävät Joffreyn nuorta ikää hyödykseen yrittäen hallita kuningaskuntaa pojan kautta. Hallitseminen pilalle hemmotellun kakaran kautta on jo itsessään vaikeaa. Eikä hallitsemista helpota yhtään Robertin veljien rautavaltaistuimen havittelu.
Kirja ei suinkaan ole täynnä pelkästään Kuninkaansataman juonitteluja, vaan kirjassa seurataan myös Starkin suvun lapsien elämää. Arya Stark on pakomatkalla Kuninkaansatamasta kohti kotia Talvivaarassa. Robb Stark on itse havittelemassa rautavaltaistuinta sotatantareella. Bran on raajarikkona Talvivaarassa veljensä Rickonin kanssa. Starkien äpäräveli Jon Nietos taas on vaihtanut maisemaa Muurille. Sansa Stark taas on Kuninkaansatamassa vankina Joffreyn kihlattuna.
Pakkaa sekoittaa vielä meren toisella puolen armeijaa etsiskelevä lohikäärmeäiti Daenerys, joka pyrkii edelleen saavuttamaan paikkansa rautavaltaistuimella.
On aivan mahtavaa lukea fantasiaa pitkästä aikaa, ja vieläpä äärimmäisen laadukasta fantasiaa. Martinin tarinankerronta lumoaa joka kerta, kun aukaisen hänen kirjoittaman kirjan. Tulen ja jään laulusta on vaikea löytää miinuksia, kun ärsyttävilläkin hahmoilla on jokin syvempi tarkoitus. Mutta jos jotakin täytyisi mainita, sanoisin kirjan henkilöiden määrän olevan hieman uuvuttava. Minun piti tarkistaa kirjan takaa moneen kertaan kuka on kuka.
Niistä ärsyttävistä hahmoista. Joffrey nyt on ihan oma lajinsa, hullun kuninkaan uusi ruumiillistuma. Mutta Theon Greyjoy... Voi voi, Greyjoy. Theonin nimi on niin ironinen, sillä tämän elämästä ei kyllä iloa löydy. Nuorella miehenalulla on niin pahoja perheongelmia, että unohtaa itsensä yrittäessään miellyttää isäänsä ja käyttäytyy sen takia todella lapsellisesti sekä itsekkäästi. Toivon syvästi, että tämä hahmo ottaa itseään niskasta kiinni.
Sitten on vielä Sansa, josta en pitänyt ollenkaan Valtaistuinpelissä. Nyt olen jostakin ihme syystä rakastunut tähän hahmoon. Tytön täytyy Punalinnassa varoa jokaista askeltaan ja sanaa, ja jatkuva uhka sai minut säälimään hahmoa.
Mielestäni Martin on saanut hahmoillaan luotua tavattoman koukuttavan sarjan. Aloitan kolmannen osan lukemisen innolla! Suosittelen!
Olen kirjoittanut Tulen ja jään laulusta aikaisemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina; tuli sitten risuja tai ruusuja!