Translate

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Theo Lawrence - Hehkuva ruumis


Hehkuva ruumis (Body Electric) on Mystic City -sarjan kolmas ja viimeinen osa. Trilogian ensimmäisen osan jälkeen olin aivan myyty ja luinkin sarjan viimeisen osan innoissani.

Manhattania vainoava kapina on riistäytynyt käsistä ja sota näyttäisi olevan välttämätön. Aria Rose pyrkii saavuttamaan uusien voimiensa avulla rauhan Manhattanille kukistamalla oman sukunsa. Uudet mystiset voimat eivät kuitenkaan tule Arialle ilmaisena, vaan ne uhkaavat jopa tytön henkeä. Sodan käynnissä riskejä on kuitenkin otettava, jotta rauha säilyisi.

Kirja oli mielestäni astetta huonompi kuin edeltäjänsä. Koko sarjan ajan tekstissä on toistettu moneen kertaan samoja asioita ja jokaiselle aukeamalle on ympätty vähintäänkin yksi takauma. Juonen kulku on täten tavattoman hidas. Kirjan teksti taas nostaa kirjan rimaa hieman korkeammalle, mikä sai minut jatkamaan kirjan lukemista.
Minua yllätti positiivisesti päähahmon, Arian, erilaisuus. Tarkoitan tällä siis sitä, ettei Aria ollut täysin tyypillinen sankari. Toki hän hylkää yleellisen elämänsä ja ryhtyy puolustamaan heikompia, mutta hän pysyy yhä hieman itsekkäänä. Hän ei esimerkiksi ryhdy marttyyriksi ja antaudu viholliselle, kuten monella päähenkilöllä on tapana tehdä. Hän pystyy uhmaamaan myös kuolemaan, mutta tosipaikan tullen hahmosta löytyy jopa pelon merkkejä. Tai näin minä koin Arian.
Olen myös luonnehtinut sarjaa aikaisemmin ennalta-arvatavaksi ja hieman kliseiseksi. Kirja ei kuitenkaan ollut ennalta.arvattava kuten odotin. Kirjan päävihollinen ei myöskään ollut pelkkää valtaa havitteleva pelkuri, vaan pelkästään surullinen sekä vihainen.

Pidin kirjasta ja samalla koko trilogiasta. Sarja oli mielestäni omalla tavallaan kaunis ja sarjassa ollut tunnelma on melkein käsin kosketeltava. Koin sarjan myös ajankohtaisena hienolla teemallaan, jonka koin olevan erilaisuuden pelko.
Trilogia on toimiva, ja suositelen sitä dystopian faneille.
Kirja:3/5
Sarja:4/5